Siirry sisältöön

Itämeri Plogging info

Itämeri Plogging info

Mikä on Itämeri Plogging? 

Itämeri Plogging on Suomen laajuinen hyväntekeväisyyshanke, joka mahdollistaa Itämeren konkreettisen siivoustyön kajakkiretki kerrallaan. Yhteisöllisen hankkeen avulla tarjoamme kaikille mahdollisuuden nähdä ja kokea Itämeren kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan.

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä, jonka kasvava ongelma on rehevöityminen ja ihmisten aiheuttama roskaaminen. Muutos on meidän käsissämme ja se vaatii konkreettisia tekoja. 

Hyväntekeväisyyshankkeen tavoitteena on nostaa esille Itämeren huolestuttavaa tilaa ja muuttaa yksilötason toimintamalleja luonnossa. Luonnossa liikkuminen ja hyvän tekeminen lisäävät samalla kaikkien hyvinvointia. 

Itämeri Plogging Ry:n ja Elämyskeskus Laguunin järjestämässä Itämeri Ploggingissa on vuonna 2024 mukana neljä eri toimipistettä: Laguuni Keilis, Laguuni Hietsu, Laguuni Mustikkamaa ja Lappiksen Oulun Melontakeskus Kuluneiden neljän kesän aikana, olemme onnistuneet yhdessä 8284 vapaaehtoisen voimin keräämään 8474 kg roskaa Itämerestä. Tulevana kesänä 2024 tavoitteenamme on saada täyteen huikeat 10 000 vapaaehtoista.


Mistä Itämeri Plogging sai alkunsa?

Itämeri Plogging sai alkunsa syksyllä 2019, kun laguunilaiset havahtuivat roskan määrään  saaristossa. Kesällä 2020 toteutettiin ensimmäinen pienimuotoinen Itämeri Plogging -retki ja vastaanotto oli huikea! Hyvän tekeminen yhdessä koettiin äärimmäisen palkitsevaksi ja oli selvää, että tässä oli alku jollekin suuremmalle. Koko kesän mittainen hanke toteutuu kesällä 2024 jo viidettä kesää! Tähän kesään lähdemme uusin tuulin, sillä olemme perustaneet Itämeri Plogging -yhdistyksen, joka toimii yhteistyökumppaneiden tukemana yhteistyössä Elämyskeskus Laguunin kanssa.

Mikä saastuttaa Itämerta?

Itämeren suurin ongelma on ravinteiden liiallisesta määrästä aiheutuva rehevöityminen. Rehevöitymisen lisäksi Itämeren luontoa uhkaavat muun muassa lisääntyvä meriliikenne öljy- ja kemikaalikuljetuksineen, mikromuovit ja roskaantuminen sekä haitalliset aineet ja ympäristömyrkyt.

Roskaantuminen on kasvava ongelma ja me ihmiset olemme sen suurin aiheuttaja. Yksi Itämeri Ploggingin keskeisimmistä tavoitteista on ympäristötietoisuuden lisääminen ja toimintamallien muuttaminen yksilötasolla.

Miten voin osallistua Itämeri ploggingiin?

Kaikki halukkaat voivat osallistua ploggailuun varaamalla siivouskajakin tai ohjatun retken ryhmälleen. Varauskalenteri on auki koko kesän aina elokuun loppuun asti.

Voivatko isommat ryhmät osallistua Itämeri Ploggingiin?

Järjestämme ohjattuja Plogging -retkiä yrityksille, kouluryhmille sekä muille isommille ryhmille. Päivään voi yhdistää esimerkiksi saunaillan tai muita Laguunin aktiviteetteja. Voit laittaa meille kysymyksiä tai tarjouspyynnön osoitteeseen myynti@laguuniin.fi tai soittaa numeroon 044 737 4611.

Kuka vastaa Itämeri Ploggingista?

Itämeri Plogging Ry ja Elämyskeskus Laguuni. Itämeri Plogging Ry Laguuni vastaa hankkeesta kokonaisuudessaan. Hyväntekeväisyyshankkeen mahdollistaa Fortum, Korkeasaari ja Lumme.

Mitä tarkoittaa plogging?

Plogging tarkoittaa alunperin lenkkeilyn ja roskien keräämisen yhdistämistä. Käsite on muodostettu Ruotsissa sanoista plocka upp (poimia) ja jogging (lenkkeillä).